lauantai 29. syyskuuta 2012

Irish coffee-kakku


Edellisessä postauksessa oli suklaakakku mikrossa. Käytin tuon kakun pohjaksi tähän Irish coffee-kakkuun. Tosi helppoa ja nopeaa, ja on herkullisen kostea pohja. Viipaloi kakku siten, että pystyt vuoraamaan sillä n. 20 senttiä halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan pohjan. Vaihtoehtoina voisi olla suklaakääretorttupohja tai keksipohja.

Tarvitset:

Haluamasi kakkupohja

3 dl kermaa
4 liivatetta
1 dl espressoa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2-3 rkl viskiä (tai konjakkia tms.)
karamelleja koristeeksi

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja ota siitä noin neljäsosa sivuun koristeluja varten jääkaappiin. Keitä espresso ja käytä siitä noin neljäsosa kakkupohjan kostutukseen. Sulata liotetut liivatteet lopun kuuman kahvin sekaan. Sekoita viski kahvi-liivateseokseen. Lisää muut ainekset kermavaahdon sekaan hyvin sekoittaen. Lisää kahviseos lopuksi vaahtoon ja sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle ja anna kakun hyytyä jääkaapissa ainakin pari tuntia. Vatkaa koristeeksi tarkoitettua kermaa tarvittaessa hieman lisää ja mausta hennosti sokerilla. Laita kerma pursotinpussiin ja pursota koristeita kakun reunalle, lisää lopuksi karkit tai vaikkapa nonparellit.

Suklaakakku mikrossa

Tupperware-esittelyn yhteydessä esittelijä teki suklaakakkua mikrossa. Kakun taikinan sekoittamiseen meni pari minuuttia ja valmista tuli kolmessa minuutissa mikrossa. Testasin kakkua myös tavallisessa keraamisessa vuoassa, ja hyvä tuli. Kakku oli ihmeen mehevää ja maukasta. Netistä löytyy muutamia ohjeita mikrosuklaakakulle, seuraavan ohjeen löysin Valion sivuilta. Tätä kakkua käytän juustokakun pohjana, mutta sen voi tarjota myös sellaisenaan kuorrutettuna tai muiden lisukkeiden kanssa.

100 g voita
0,9 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
0,5 dl kaakaojauhetta
2 munaa
1 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta

Sulata voi mikrossa samassa astiassa, jossa teet kakun. Lisää muut aineet hyvin sekoittaen. Kypsennä mikrossa täydellä teholla kolme minuuttia ja kumoa lautaselle. Valmis! Kuorruta halutessasi ja tarjoile vaikkapa vaniljakastikkeen kanssa.

Päärynä-suklaapaistos


Jälkiruoaksi sopivaan päärynä-suklaapaistokseen lisäsin mausteeksi kandeerattua inkivääriä. Sen voi hyvin jättää poiskin, mutta se toi mukavaa lisämakua leivonnaiseen. Inkiväärin voi myös korvata tilkalla vahvaa kahvia. Tarjoa paistos lämpimänä vaniljajäätelön kera.

Tarvitset:

2 päärynää
hieman sitruunamehua
120 g pehmeää voita
100 g sokeria (mielellään tummaa)
2 munaa
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
120 g jauhoja
50 g tummaa suklaata muruina
2 rkl kandeerattua inkivääriä pieninä paloina TAI vahvaa kahvia saman verran

Kuori ja halkaise päärynät, poista siemenkodat ja asettele ne pienehkön piirasvuoan tai muun uuninkestävän astian pohjalle. Purista sitruunamehua päärynöiden päälle tummumisen estämiseksi. Vaahdota rasva ja sokeri keskenään. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Lisää muut aineet ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä taikina vuokaan päärynöiden ympärille niin, että päärynät jäävät näkyviin. Paista leivonnaista uunissa 180 asteessa noin 40 minuuttia, tai kunnes tikkuun ei tartu enää taikinaa kokeiltaessa. Koristele halutessasi tomusokerilla ja tarjoa lämpimänä vaniljajäätelön kera.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Jauhelihapiirakka

Mökkiviikonlopun lounaaksi sopi hyvin jauhelihapiirakka, jonka maustoin uudella Musta Pekka-makea chili- tuorejuustolla.

Pohjana valmis piiraspohja

Täyte:
n. 300 g jauhelihaa
1 sipuli
suolaa
pippuria
pitsamaustetta
paprikajauhetta
1 prk chili- tuorejuustoa
puolikas paprika
2 dl ruokakermaa
2 munaa
1 dl juustoraastetta

Paista jauheliha ja sipuli pannussa ja lisää mausteita maun mukainen määrä. Taputtele piiraspohja vuoan pohjalle ja levitä jauhelihaseos pohjan päälle. Pilko tai murustele chilijuusto pinnalle, lisää paprika suikaleina. Sekoita munat ja kerma keskenään ja kaada piiraan päälle. Lisää lopuksi juustoraaste. Paista piirakkaa 225 asteessa noin puoli tuntia.

torstai 20. syyskuuta 2012

Kirsikka-suklaakakku

Tätä kirsikka- suklaakakkua leivoin muutama viikko sitten tuppereihin. Kovasti sitä kehuttiin, ja hyvää se olikin. Suklaapohjan ohje on tanskalaisesta Det soede liv-ohjelmasta suomennettu, ja sitä voi käyttää, kun haluaa tiiviin suklaisen kakkupohjan.


Suklaapohja:
175 g voita
1 dl vettä
300 g sokeria
1/2 vaniljatangon siemenet tai 2 tl vaniljasokeria
4 munaa
200 g jauhoja
75 g kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen kirsikka- tai muuta mehua noin desi

Täyte ja kuorrutus:
1 prk vispikermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria tai 1/2 van. tangon siemenet
n. 0,5 dl sokeria
n. 2 dl kirsikkahilloa

Sulata voi veden kanssa kattilassa tai mikrossa, anna jäähtyä. Vatkaa sähkövatkaimella sokeri, vanilja ja munat kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muut ainekset voiseoksen kanssa vuorotellen taikinaan varovasti sekoittaen. Kaada taikina mielellään irtoreunaiseen kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa 35-40 minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä, irrota se vuoasta ja leikkaa varovasti kolmeen osaan. Pohja saattaa olla murenevaista, joten ole varovainen.

Vatkaa täytteen vispikerma vaahdoksi ja lisää siihen tuorejuusto sekä sokerit. Sekoita tasaiseksi.

Kokoa kakku. Kostuta alinta pohjaa, levitä sen päälle kirsikkahilloa ja kermatäytettä. Lisää toinen kerros samalla tavoin ja laita kansi päälle. Anna kakun vetäytyä ja maustua muutaman tunnin ajan jääkaapissa. Säästä kermatäytettä sen verran, että voit kuorruttaa kakun sillä. Jos haluat lisäpursotuksia, kermaa kannattaa vatkata vielä lisää puolen kermapurkin verran. Koristele lopuksi vaikkapa suklaarouheella ja kirsikoilla.

Kanttarelli-mascarponepasta

Tuli taas todettua, että yksinkertainen on parasta!



Kahdelle

Kastike:
1 sipuli pilkottuna
2 valkosipulinkynttä silputtuna
1 l tuoreita tai pakastepussillinen pakastettuja kanttarelleja
voita paistamiseen
suolaa, pippuria
0,5 prk mascarponejuustoa
tuoretta persiljaa tai ruohosipulia

200 g pastaa

Laita pastavesi kiehumaan. Paista sipulia ja valkosipulia voissa hetken aikaa, lisää kanttarellit. Jos käytit tuoreita, anna nesteen haihtua. Lisää pannulle suolaa, pippuria ja puolet mascarponejuustosta sekä lopuksi ruohosipuli tai persilja. Lisää keitetty pasta kastikkeen joukkoon ja sekoita. Valmis!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Taivaallinen tattirisotto

Kuvaongelma on tällä erää ratkaistu, ja bloggaaminen voi taas jatkua!

Kävimme viikonloppuna sienimetsässä, ja löysimme muutaman herkkutatin. Yhdestäkin tatista saa mainion risoton kahdelle.


Risottoon:
1 herkkutatti
voita paistamiseen
1 pieni sipuli tai 2 salottisipulia
1 valkosipulinkynsi
2-3 dl risottoriisiä, esim. arborio
0,5-1 dl kuivaa valkoviiniä
1 rkl kanafondia
5-7 dl kuumaa vettä
suolaa ja pippuria
n. 2 dl raastettua parmesaania

Paloittele tatti ja paista se pannulla voissa. Laita sivuun. Kuumenna vesi esim. vedenkeittimessä tai toisessa kattilassa. Sulata nokare voita kasarissa ja lisää pilkottu sipuli ja valkosipuli. Paista sipulit kuultavaksi. Lisää riisi joukkoon ja paista, kunnes myös riisi on läpikuultavaa. Lisää kasariin valkoviini ja anna sen imeytyä riisiin. Lisää sitten kanafondi ja hieman kuumaa vettä ja anna imeytyä. Lisää vettä aina, kun edellinen lisäys on imeytynyt, kunnes riisi tuntuu lähes kypsältä ja risotto alkaa olla kermaisen valuvaa ja pehmeää. Lisää lopuksi paistettu tattiseos, puolet parmesaanista, suola ja pippuri ja tarkista maku. Tarjoa heti lopun parmesaaniraasteen kanssa.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Kuvatilaongelma jatkuu

Bloggerin kuvatila on ollut jo pitkään loppu ja olen yrittänyt ratkaista asiaa siinä onnistumatta. Olen ostanut lisää kuvatilaa, mutta se ei jostakin syystä näy bloggerissa, eikä kuvia voi lisätä. Ideas, anyone????